Miestenpäivän kunniaksi halusin pysähtyä pohtimaan, mitä miehisyys ja miehenä oleminen oikeastaan tarkoittavat. Perinteisesti olemme tottuneet ajattelemaan, että “oikea mies” on vahva, karu ja kestävä. Hänen odotetaan tietävän paikkansa, olevan itsenäinen, eikä liikaa näyttävän tunteitaan. Näitä odotuksia kuvaa ehkä parhaiten vanha sanonta: ”Suomalainen mies on sellainen, joka ei puhu eikä pussaa.”
Mutta eikö olisi aika muuttaa näitä ajatusmalleja? Miehisyys ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan jotain yhtä, kiveen hakattua muottia. Miehen rooli on monisyinen ja jatkuvassa muutoksessa – ja juuri siinä piilee sen kauneus ja voima. On aika murtaa vanhentuneita käsityksiä ja antaa tilaa moninaisemmille ja rikkaammille mieskuville, jotka antavat miehille luvan olla avoimia, tuntevia ja omaa ainutlaatuista polkuaan kulkevia. Onneksi tätä muutosta on jo tapahtunut.
Ristiriitaista kuitenkin on, että vaikka monessa suhteessa ja yhteisössä toivotaan miehiltä tunnetason läheisyyttä ja avointa vuorovaikutusta, miehille ei aina tarjota riittävää tilaa näiden taitojen harjoittelemiseen tai ilmaisemiseen. Viime viikkoina yhteiskunnassa ovat puhuttaneet väkivaltatutkimusten tulokset, joiden tuloksissa nousee esiin, kuinka miehet kantavat sisällään valtavasti tunteita, pelkoja ja kipua, joille ei ole aina purkautumistietä. Tai ainakaan hyvää sellaista. Se, että mies jää näiden tunteiden kanssa yksin, ei vahvista häntä, vaan lisää uupumusta, ahdistusta ja jopa väkivallan riskiä.
Kysymys kuuluu: olemmeko valmiita antamaan miehille tilaa? Tarjoammeko ympäristön, jossa miehet voivat alkaa puhua tunteistaan ilman pelkoa vähättelystä tai leimautumisesta? Voimmeko tarjota olkapään, johon nojata, kun tunteet purkautuvat – olivat ne itkua, raivoa, epävarmuutta tai jotain muuta? Tämä vaatii meiltä kaikilta kärsivällisyyttä, halua kuunnella ja kykyä vastaanottaa asioita, jotka eivät aina ole helppoja. Kun tunteita pääsee purkamaan hiljalleen, tapahtuu se hallitummin kuin että jos kaikki padotaan sisään. Patoamisen lopputulema kun yleensä on hallitsematon purkaus.
Entä me naiset – miten voimme olla tukena tässä prosessissa? Meillä on merkittävä rooli tukijoina ja tasapainottajina. Usein puhutaan siitä, kuinka naiset ovat tunneilmaisun ja kommunikaation “taitajia”, mutta joskus unohdamme käyttää näitä taitoja juuri siellä, missä niitä eniten tarvitaan: miehiä tukevassa ja arvostavassa vuorovaikutuksessa. Voimme olla luomassa turvallista ilmapiiriä, jossa miehille annetaan mahdollisuus puhua, jakaa ja käsitellä tunteitaan ilman, että heidän miehisyyttään kyseenalaistetaan.
Samalla on tärkeää tarkastella omia asenteitamme. Saatamme tahattomasti vahvistaa vanhoja sukupuolistereotypioita odottamalla miehiltä tietynlaista “kovuutta” tai peräänantamattomuutta. Pienet kommentit, kuten “miehet nyt vaan ovat tällaisia” tai “älä ole noin herkkä”, voivat huomaamatta torpata miehen yrityksiä avautua. Entä jos sen sijaan pysähtyisimme kysymään: “Miltä tämä tuntuu sinusta?” tai “Kerro lisää, haluan kuulla.”
Miesten tukeminen ei tarkoita, että meidän naisten täytyisi kantaa vastuu heidän tunteidensa käsittelystä. Kyse on ennen kaikkea kumppanuudesta: siitä, että olemme valmiita kohtaamaan toisiamme ihmisinä, ilman valmiita odotuksia tai rooleja. Miehille annettavan tuen rinnalla meidän naisten on tärkeää myös jakaa omat tarpeemme ja tunteemme – vain avoimessa vuorovaikutuksessa molemmat osapuolet voivat kasvaa ja kukoistaa.
Miestenpäivä tarjoaa mahdollisuuden juhlia miehiä sellaisina kuin he ovat: yksilöinä, joilla on oikeus tuntea, näyttää haavoittuvuutensa ja olla omia itsejään. Samalla se on tilaisuus kysyä, miten voimme yhdessä luoda kulttuuria, jossa kaikki sukupuolet kokevat olevansa arvostettuja ja hyväksyttyjä.
Juhlistetaan miehiä – ei vain sankareina, suojelevina ja vahvoina, vaan myös tuntevina, haavoittuvina ja inhimillisinä. Ollaan toistemme tukena, nyt ja aina.