Sitoen vapaaksi

Osallistuin viikonloppuna puolisoni kanssa workshoppiin, jossa harjoiteltiin sidontaa terapeuttisena menetelmänä. Sidonnalla tarkoitan tässä kohtaa köysien käyttämistä shibarista tutulla tavalla raajojen liikeratoja rajoittaen. Tällä kertaa tarkoituksena oli keskittyä rentoutumiseen ja aistimiseen, ei niinkään sidonnan teknisyyteen ja sen hifistelyyn. Aiemmin olemme osallistuneet tantraa ja shibaria yhdistävälle kurssille sekä teknisempään sidontaan keskittyneelle kurssille. Olemme myös itseopiskelleet sidontaa nettivideoiden avulla ja kotona harjoitellen.

Sitomaan voi lähteä monella eri tavalla ja pohja-ajatuksella. Shibaria harrastavia ja opettavia tahoja löytyy Suomesta jo useampia, joista moni on käynyt hakemassa oppinsa ulkomaita myöten, joten oppia on saatavilla monenlaista ja monen tasoista. Jokaisella varmasti tästäkin lajista löytyy se oma lähestymistapa. Shibari on satoja vuosia sitten Japanista lähtenyt alun perin vankien sitomiseen käytetty köysitekniikka, joka sanana tarkoittaa ”kaunista sitomista”.  Useimmille jo sana ”shibari” tuo mieleen eroottiset tai sadomasokistiset mielleyhtymät ja se on toki yksi lähestymistapa asiaan. BDSM-piireissä osa tykkää käyttää sidontaa osana sadomasokistista leikkiään mutta kuten mikään muukaan asia maailmassa, ei tämäkään ole kaikille se oikea pala kakkua. Osa taasen tykkää käyttää sidontaa lisämausteena seksin toteuttamisessaan, eikä miellä itseään mitenkään päin sadomasokistiksi. Olkaamme siis tarkkoja, ettemme niputa kaikkia alan harrastajia saman mielikuvakattomme alle.

Mitä muuta sidonta sitten voi olla kuin lisämauste seksissä tai itse tapa harjoittaa omaa seksuaalista toimintaa? Itse kätilönä ajattelen sidonnan toimivan kuin kapalo, joka rauhoittaa vastasyntyneen ja auttaa nukahtamaan. Köydet ottavat syliinsä ja vapauttavat aikuisen minämme kaikesta ylimääräisestä. Saamme vain olla, ilman vaatimuksia ja pyyntöjä, keskittyen omaan kehoomme ja sen köysissä tuottamiin mielihyvähormoneihin. Terapeuttina taas ajattelen sen olevan oiva apu nykyajan hektisyyden keskellä tähän hetkeen pysähtymiseen ja katseen kääntämiseen sisäänpäin. Se on siis myös keino itsen kuulemiseen ja tuntemiseen. Tässä informaatiokylläisessä ajassa kaikille ihmisille olisi suotavaa säännöllisesti pysähtyä kuulemaan itseään ja sitä, mitä minulle kuuluu. Tapoja tähän on toki monia, joista esimerkiksi sidonta on siihen oikein oiva keino. Tiedän levottomista jaloista kärsivien ihmisten saaneen sidonnasta avun oireisiinsa kuten myös monen neuroepätyypillisen saaneen rauhaa kuvailemaansa pään sisäiseen kaaokseen ja levottomuuteen sidonnan avulla. Monet neuroepätyypilliset ja levottomista jaloista kärsivät henkilöt hyötyvät esimerkiksi painopeiton käytöstä ja tässä kohtaa sidonta toimii hyvin samalla tavalla. Sidonnassa saadaan stimuloitua kehon niin sanottua syvätuntoa, joka nimensä mukaisesti vaikuttaa syvällä lihaksissa ja kudoksissa. On olemassa myös sairauksia, joiden oireiden lievittämisessä sidonta voi olla avuksi. Esimerkiksi fibromyalgian on sanottu olevan yksi sidonnasta hyötyviä sairauksia.

Sidonnasta on siis hyvin moneksi ja se antaa valtavasti niin sidottavalle kuin myös sitojalle. Sidottava toki kokee köysien puristuksessa niiden rauhoittavan ja rentouttavan vaikutuksen mutta monesti myös sitojat kokevat sitomisen olevan hyvin rauhoittavaa ja mieltä tyhjentävää rauhallista tekemistä. Moni löytääkin itsessään melko nopeasti joko sitojan tai sidottavan ja mieltyvät jompaankumpaan rooliin ikään kuin enemmän. Toki tämäkään ei taas ole näin mustavalkoista, on myös alan harrastajia, jotka tykkäävät itse sekä sitoa, että olla sidottavana ja myös itsesidonta on mahdollista ja monen lajin harrastajan toteuttama sitomistapa. Sidonnassa voidaan tehdä myös riipuntoja eli ns. suspensioita, jolloin sidottava saa kokea painottomuuden tunteen roikkuessaan köysien varassa. Tätä emme ole vielä opiskelleet ja se vaatii taas ammattitaitoisen opetuksen ennen kuin sen harjoitteluun voimme ryhtyä. Teki sidontaa sitten niin tai näin niin se antaa hyvin paljon. Sidonta voi samalle ihmiselle olla yhtenä hetkenä apukeino rentoutumiseen ja rauhoittumiseen ja toisena taas valtavan eroottinen köysileikki. Suosittelen rohkeasti lähtemään tutustumaan köysien maailmaan!

Lue myös

Mitä on kognitiivinen lyhytterapia?

Kirjoitin viimeksi siitä, mitä on lyhytterapia. Tässä kirjoituksessa ajattelin avata vielä tarkemmin sitä, mitä on kognitiivinen lyhytterapia ja mitä yksi suosituimpia palveluitani,

Mitä on lyhytterapia?

Valmistun aivan näillä näppäimillä kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi. Mitä tarkoittaa lyhytterapia ja mitä lyhytterapeutin vastaanotolla tehdään? Kuka voi antaa lyhytterapiaa ja onko se ”Kela-terapiaa”?