Tämä on tärkein seksitaitosi

Kesä on ollut hiljaista aikaa blogin kirjoituksenkin suhteen mutta nyt on aika palata arkeen ja alkaa taas kirjoitella enemmän. Tällä kertaa halusin tarttua itseä viime aikoina paljonkin pohdituttaneeseen asiaan, keskustelu- ja vuorovaikutustaitoihin. Väitän nimittäin (kuten asiakkaanikin ovat saattaneet monesti vastaanotollani kuulla) keskustelu- ja vuorovaikutustaitojen olevan parisuhde- ja seksitaitojen ytimessä.

Parisuhteessa ja seksissä (seksiä voidaan harjoittaa myös ilman parisuhdetta, you know) on hyvin tärkeää osata puhua siitä, mikä on itselle tärkeää ja tarpeellista, mitä haluaa ja mitä ei halua. Ja ylipäätään se, että siitä seksistä keskustellaan, ilman että oletetaan yhtään mitään. Seksuaaliterapeuttina minua hämmentää se, miten vähän ihmiset puhuvat seksistään ja tavastaan olla yhdessä, vaikka se on juuri se asia, joka tekee parisuhteesta parisuhteen. Lasten harrastuksista tai vaikka omista urasuunnitelmista saatetaan puhua vaikka ja kuinka ja monisäikeisesti mutta parisuhteesta ja sen merkityksestä, omista tarpeista parisuhteessa tai vaikka mieltymyksistä seksissä ei juuri puhuta. Syynä on useimmiten yksinkertaisesti se, että se koetaan vaikeaksi. Ikään kuin oletetaan, että kun on kerran alettu olla yhdessä, niin se asia on ja pysyy. Vaan kun ei pysy. Me ihmiset kasvamme, kehitymme ja muutumme jatkuvasti ja täten myös meidän parisuhteemme muuttuu meidän mukana. Ja tarpeemme siinä seksi- tai parisuhteessa. Se, mikä esimerkiksi oli meille joskus tärkeää, vaikka läheisyyden suhteen, ei enää jossain kohtaa välttämättä olekaan. Meille elämässä tapahtuvat asiat, niin itselle henkilökohtaisesti, kuin myös vaikka yhteiskunnallisesti tapahtuvat muutokset vaikuttavat meihin ja muokkaavat ajatuksiamme. Olemme ikuisessa muutoksessa ja jos emme kykene kommunikoimaan matkan varrella, saattaa olla, että alamme erkaantua toisistamme.

Seksi ei ole asia, jota vain tehdään, ilman että siitä käytäisiin keskustelua. Seksi on taito, jossa voi kehittyä, niin yksilönä kuin yhdessä kumppaniensa kanssa. Seksissä paremmaksi kehittymisen eli suuremman nautinnon ytimessä on keskustelu seksistä, esimerkiksi voimakkaamman fyysisen orgasmin tai vahvemman henkisen yhteyden aikaansaamiseksi. Tai puhuminen siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä minulle juuri nyt tai siitä, miksi viime orgasmi oli niin yllättävän voimakas. Mitä siinä tapahtui? Osasinko ottaa rennommin ja vapautua muista ajatuksista vai oliko stimulaatio tällä kerralla erilaista kuin ennen? Mikä sinua kiihotti seksissä erityisesti tällä kerralla tai onko jotain, jota voisimme kokeilla eri lailla ensi kerralla? Mikä ylipäätään on sellaista, jota haluaisit kokeilla? Mikä teidän seksissä on hyvää ja onko jotain, mitä voisi kehittää?

Seksistä puhuminen on tärkeää myös omien rajojemme vuoksi. Vain keskustelemalla voimme alkaa ymmärtää sekä omia, että toistemme rajoja ja näin ollen tehdä seksistämme enemmän kaikkia osapuolia tyydyttävämpää, juuri meidänlaista seksiä. Ja kun omat rajat alkavat olla selvillä, lisääntyy myös nautinto. Seksistä nauttiminen, kun menee käsi kädessä rajojen kanssa. Rajat luovat turvallisuutta ja turvallisuuden tunne on meille ihmisille yksi tärkeimmistä asioista seksissä. Ja kyllä, myös ja erityisesti silloin kun mukaan astuu esimerkiksi piirteitä bdsm:stä. Seksistä keskusteleminen on äärimmäisen mielenkiintoista eikä siitä tahdo tulla loppua, kun sen aloittaa 😉 Voin luvata sinulle, että tämä rohkea hyppy kannattaa ottaa!

Lue myös

Mitä on kognitiivinen lyhytterapia?

Kirjoitin viimeksi siitä, mitä on lyhytterapia. Tässä kirjoituksessa ajattelin avata vielä tarkemmin sitä, mitä on kognitiivinen lyhytterapia ja mitä yksi suosituimpia palveluitani,

Mitä on lyhytterapia?

Valmistun aivan näillä näppäimillä kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi. Mitä tarkoittaa lyhytterapia ja mitä lyhytterapeutin vastaanotolla tehdään? Kuka voi antaa lyhytterapiaa ja onko se ”Kela-terapiaa”?